Dear Princess Celestia...


Olen vuosien varrella oppinut, ettei kannata kääntää selkäänsä muihin ja sulkeutua, vaikka olisi kiusattu. Masentunut ei voi koskaan parantua, jos hän epätoivoissaan alentuu valittamisen kierteeseen ja yrittää toistuvasti hakea sääliä. Vaikka kierteen syvetessä toimintaan ryhtyminen on päivä päivältä vaikeampaa, on loppuvastuu masentuneella itsellään.

Se että osaa kirjoittaa, tehdä musiikkia, valokuvata tai piirtääkin, ei vielä ratkaise ujouden seurauksia. Ihmisen (tai ponin) menestymisen ratkaisee pitkälti hänen kykynsä verkostoitua ja luottaa lajitovereihinsa. Ja voidakseen edetä on aina otettava riskejä. Voi olla, että joutuu haukutuksi, mutta silloin on laskettava kymmeneen ja pohdittava, onko vika todella omassa suorituksessa vai haukkujassa. Ylenkatsovakin kritiikki voi olla tärkeää, mikäli se on perusteltu hyvin.

Ja kun mieli uhkaa järkkyä, on rohkeasti kokeiltava kaikkia mahdollisia keinoja. On puhuttava lähimmäisille, tuuletettava ajatuksia ulkona tai noudatettava mahdollista lääkereseptiä. Mielialat vaikuttavat aivoihin ja aivot mielialoihin, ja jos kierteen antaa ruokkia itseään pitkään, voi masennuksesta kehkeytyä vakava ongelma.

Olen yhä ailahteleva ja taipuvainen epätoivon ryöpsähdyksiin, mutta haluan vihdoin toteuttaa unelmiani käytettävissä olevin keinoin. Paljon on vielä tehtävä, mutta mielestäni olen jo alkanut toipua. Olen oivaltanut, että pelkoihin sulkeutumisen tuottama kärsimys on pahempaa kuin mahdollisuus onnistua tai oppia uutta.

1 kommentti:

  1. Flutterguy ei liene sattuma?

    Ötöpesän jengi uskoo, että Flutterguy muistuttaa Fluttershytä! Simo Häyhä oli muuten persoonallisuudeltaan aika Fluttershy.

    Eihän kukaan ennen atomiaikaakaan uskonut, että mikä voima uraaniatomissa piilee! MLP on jotain tuohon uraaniatomiin verrattavaa..todellinen Atomic Rainbomb! MLP on jotain transsendenttiä, mihin Ötöpesän jengi törmäsi sattumalta ja tyrmääntyi..että häh? Puulla päähän ja sukka puuroa päin kasvoja..huh!

    Ötöpesässä uskotaan, että tuo mainittu voima on saanut Flutterguynkin implosoimaan itseensä ydinreaktion muodostaen! Toivottavasti MLP-ydinreaktio pysyy hallinnassa. Tulee reaktori eikä pommia.

    Fluttershy-aiheisista jaksoista Ötöpesän jengi muistaa monet..toivottavasti Arvoisa Flutterguy ei nyt voimaannuttuaan ala vetämään taksijonossa etuilijoita turpaan, löylyttämään typeriä ponituristeja tai saati itkettämään ystäviään..Fluttershy kun teki niin!

    Ötöpesän jengin mielestä on supermahtavaa, että Flutterguy perusti tämän blogin! Brohoof!

    P.s. Ne suomenkieliset dubbaukset ovat oikeasti aivan ****:n paskoja! Saisiko niiden kuuntelusta kenties rikosperusteisesti korvausta henkisestä kärsimyksestä? Ashleigh Ball, Tara Strong & kumppanit on RAISKATTU!

    VastaaPoista