Piirrostuotannon iso jytky

Fluttershy ei ihan tykkää hänen tyylinsä
seuraamisesta.
Viimeiset pari päivää ovat olleet mullistavia ponipiirtämisen urallani. Ja niin hullulta kuin se voi kuulostaakin, on vain täytynyt löytää oikeanpaksuinen, riittävän vahvaa jälkeä tuottava kynä.

Aikaisemmin valokuvasin lyijykynäluonnokset sellaisenaan kameralla ja tein viivojen vahvistuksen koneella, mikä minun käsissä vie paljon enemmän aikaa kuin tussilla vetäminen. Näin yhdenkin ponin tekemiseen kaikkine värityksineen meni niin kauan, että kynnys piirtämiseen kasvoi kasvamistaan. "Uutta keksintöä" testasin lupaavin tuloksin jo sarjakuvassani "FinnishFlutterguy and Fluttershy," eikä enää tarvinnut kuin vaihtaa kynää ja käyttää luonnosteluun enemmän aikaa.


Mörkö-sarjakuva on ollut tähän asti
menestynein teokseni. Heti julkaisun
jälkeen sain lupapyynnön sen
jakamisesta ArtFavorite-ryhmän
galleriassa.


Ei yhtään mörömpi yö

Ensimmäinen työ uudella tussilla oli sarjakuvasovitus erään deviantin kuvasta, jossa Fluttershy joutuu tekemisiin Muumilaakson Mörön kanssa. Käsikirjoitus ja suurin osa sarjakuvasta toteutuivat saman päivän aikana. Väritys tietokoneella alkoi vähän ennen puolta yötä ja jatkui siitä vielä tunnin.

Uuden työkalun ansiosta tein sarjista täydellisessä flow-tilassa melkein kahteen asti yöllä. Vaikka työn takia kasvatin univelkaani, koen että oli se sen arvoistakin. Vain oikeiden työkalujen avulla piirrostuotanto ja oman tyylin kehittäminen helpottuvat valtavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti