Pisteestä pisteeseen - vektorivallankumous ovella?

Kiinnostukseni vektoripiirtämistä kohtaan heräsi uudelleen, kun päätin kokeilla Inkscape-ohjelmaa Flutterguyn blogin tulevaa ilmettä varten. Aiemmin samainen ohjelma on kaatuillut yrittäessäni työskennellä, mutta tällä kertaa sain luotua jo varsin lupaavan teoksen. Kun pääsin sisään vektoripiirtämisen perusasioihin sekä hyödyntämään layereitä, alkoi syntyä jotain mitä en voinut jättää kesken.

Virallisesti ensimmäinen
vektoripohjainen ponikuvani.
Koko illan ajan työstin Flutterguyn päätä puolivasemmalta kuvattuna, jollaista ei voisi luoda Creatorilla. Lopputuloksesta voin mielestäni olla ylpeä, sillä toisin kuin käsin piirrettäessä, vektorityöskentelyssä virheitä voi korjata loputtomiin. Kaiken kukkuraksi pikselit eivät ole rajana, sillä toisin kuin bittikarttakuvissa, vektorigrafiikka perustuu "polkuihin ja pisteisiin." Merkittävintä kuitenkin on, että jo valmiiksi luotuja vektoreita voi tarvittaessa kierrättää, mikä nopeuttaisi sarjakuvatuotantoa laadun kärsimättä.

Jos Inkscape ei jatkossakaan temppuile, saatan siirtyä kokonaan vektoreihin. Ponies and the Moomins -sarjan 15. sivu tullaan julkistamaan vielä käsin piirrettynä, mutta siitä eteenpäin vektorit saattavat korvata nykyisen tuotantoketjun. Kun piirrosten hienosäätö tulee tarkemmaksi ja opin ohjelmasta lisää, myös kuvien laatu tulee paranemaan ekspotentiaalisesti. Voin jo melkein nähdä sen muutoksen, jolla vektorigrafiikka mullistaa tulevat sarjakuvani.

2 kommenttia:

  1. Vai että Inkscapea rupesit käyttämään. En ole henkilökohtaisesti käyttänyt paria minuuttia kauempaa tuota ohjelmaa, mutta kaipa se asiansa ajaa, jos vektorigrafiikkaa haluaa. Nyt on tosin myös saatavilla ilmaiseksi Adobe Illustrator CS2, joka on suhteellisen vahva vektorigrafiikkaan perustuva piirto-ohjelma, vaikka kyseisellä versiolla ikää hieman jo onkin. Photoshopin sisarohjelmaksikin tuota on haukuttu.

    Niin ja jos olet piirtänyt nuo harjassa näkyvät raidat omalle layerilleen, niin suosittelen siirtämään ne harjan värin ja harjan rajaviivan sisältävän layerin väliin. Se on pieni yksityiskohta, mutta se näyttää hieman paremmalta, jos raidat eivät tule harjan pääviivan päälle.

    Hankala selittää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Olen vektoreissa vasta alussa, mutta peruspiirtämisen taidolla pääsee jo melko pitkälle.

      Ja kiitos ohjelmavinkistä. Voisi kokeilla jos vaikka Illustrator olisi luotettavampi.

      Poista