Mikä kiire tässä on?


Flutterguyn studiossa kuuden ruudun sivu odottaa lukijaansa viikkokausia, siinä missä muut artistit ovat tehokkaampia. Välissä on myös päiviä, jolloin en piirrä viivaakaan. Usein tulee myös tunne, etten viitsi uhrata puolta minuuttia jonkun helpon kohdan tarkentamiseen. Sitten taas on päiviä, jolloin aherran piirtopöydällä tuntikausia ja saan ehkä koko sivun valmiiksi. Vaikka koko sarjakuva olisi käsikirjoitettu alusta loppuun, piirtäminen etenee jaksoina eikä ole päivittäistä. Vaikka tiedän, että sarjakuvan etenemisestä jää parempi mieli kuin pointittomasta leijailusta globaalissa datapyörteessä.

Ehkä "vika" on siinä, että haluan toteuttaa niin monta asiaa yhtä aikaa. Voitko kuvitella valokuvaavasi alkavaa kesää, suorittavasi opintoja, piirtäväsi sarjakuvaa, tekeväsi musiikkia ja hengähtäväsi hetken samana päivänä? Minä en ainakaan. Usein mieleni sukkuloi eri valintojen välillä niin nopeasti, etten lopulta saa mitään aikaan. Piirtäminen vaatii piirtovälineiden esiin ottamisen, säveltäminen vaatii virtuaalilaitteiden virittämisen ja valokuvaamisessa ratkaisevaa on otollinen hetki. Juuri kun haluaisi piirtää, pilvipeite rakoilee ja aurinko kiillottaa sateesta jääneen kasteen. Juuri kun hieno vektoriteos on valmistumassa julkaisukuntoon, iskee ukonilma. Liian usein tätä kaikkea miettiessä iskee täydellinen blokki: en jaksa.


Läppäri ikkunasta pihalle?

Tietokoneeni hajotessa ennemmin tai myöhemmin pystyisin ehkä sitoutumaan piirtämiseen paremmin. Tähän tosin riittää sekin, että datayhteys alkaa reistailla. Kun nettiin ei pääse, ei ole muuta ympäristöä kuin oma kovalevy ja se piirtopöytä. Silloin myös piirtohalut heräävät helpommin. Ehkä "vaihtoehtoja" pitäisikin ruveta vähentämään. Jo aiemmin yritin keinoa, jossa kytkin näytön nurkassa tikittävän kellon pois päältä. Ehkä lopullinen ratkaisu on keskittyä kaikkin ärsykkeisiin ympärillä.

Totuus kun on se, että aikaa on rajatusti ja se pitäisi käyttää tyydyttävästi. Toisaalta joskus pelkkä oleminen lataa akkuja seuraavaa rutistusta varten. Dataaminenhan on yksi olemisen tapa, mutta ongelmaksi sen tekee internetin rajattomuus. Toisaalta enemmistö netissä kohtaamastani datasta on surkeasti kuvattua schaibaa, jalkapallokentän kokoisia "sarjakuvia," itsestäänselvyyksiä latelevien horoskooppihihhulien vuodatuksia, poliitikkojen yhtä idioottimaisia blogipäivityksiä, surkeudessaan oksettavia musacovereita, paskasti kuvattuja live-versioita muuten hyvistä biiseistä jne. Silti on aina mahdollisuus, että kohdalle sattuu joku kovan jannun/mimmin produktio, joka ei ole laiton kopio 90-luvun muumianimaatiosta, jolla on mielenkiintoinen teema, joka on kuvattu hyvin, jota on äänitetty ja miksattu, jota on tiivistetty tarpeeksi ja johon aidosti jaksaa keskittyä alusta loppuun.

Sama koskee Facebook-päivityksiä. 99,999999999999% uutisista on sellaisia, joista ei tarvitsisi tietää hevonlantaakaan. Jos kuitenkin lakkaat dataamasta, niin pian joku keskeinen uutinen jääkin lukematta. Juuri kun kytket nettipiuhan irti koneesta ja päätät että fuck this shit, Al-Qaida lähettää Paskarabiasta lentokoneen iskemään talosi muusiksi. HYVIN harvoin, jos koskaan, voit rauhassa uppoutua täydelliseen flow-tilaan toteuttamaan itseäsi ponina, tai heijastamaan kokemuksiasi ponihahmoihin. Toivon vain, että tuo tila olisi useammin saavutettavissa. Ehkä koneen voisi välillä sammuttaa silläkin uhalla, että päivän päästä koko nykyinen sivilisaatio on ydinsodan säteilyttämiä luurankoja. Equestria siitä tuskin kärsii.